Joo eli oon toiminu buzzadorina jo melkein 3 vuotta ja saanu testailla paljon erilaisia tuotteita. Tällä kertaa sain testtavaksi Veetin tuotteita. Paketissa oli kaksi erilaista ihokarvanpoistovoidetta, kylmävahaus liuskoja kasvoille, tavallisia kylmävaha liuskoja ja karvankasvua hillitsevä voide.

ihokarvanpoistovoiteesta kerrotaan näin:

Ihokarvanpoistovoide tunkeutuu ihoon ja hajottaa proteiinirakneteen, josta ihokarva muodostuu. Voidetta käyttämällä vältyt lisäksi viiltohaavoilta ja pistelevältä sängeltä. Voiteen käyttämiseen höylän sijaan on kolme hyvää syytä: se on helppo, ihosta tulee pehmeämpi ja tulos kestää jopa viisi päivää.

Omaa arvioita tuotteista:

Itse pidin eniten juuri noista voiteista, koska vahaliuskoja käyttäessä, tuntui kuin osa ihon pinnastakin olisi lähtenyt, ne myös saivat ihon kirvelemään todella paljon.

Myös karvankasvua hillitsevä rasva oli todella hyvä ja minusta tuntui että se todellakin toimi niinkuin pitää. Se myös teki ihon mukavan pehmeäksi, eikä iho tuntunut lainkaan kuivalta.

Minulle jäi hyvin positiivinen kuva veetin tuotteita, joita olen kyllä ennenkin käyttänyt, mutta hankkituani epilaattorin on niiden käyttö jäänyt vähemälle, mutta tuoteitta on mukava vaikka ottaa mökille mukaan kun siellä ei voi epilaattoria käyttää.

Aion siis taas ostaa veetin tuotteita, kunhan nyt ensin saan nuo minulla olevat käytettyä :)

Muutama kuva vielä tuotteista

 

DSC02376-normal.jpgDSC02379-normal.jpg